Tässä artikkelissa
  1. Ruhtinatar de Polignacin tilaukset
  2. Kolmen pianon tilaus muuttui kahdeksi
  3. Ensimmäisen ja toisen pianon sisääntulot
  4. Mozartin nuotit ja Ravelin uusi musiikki
  5. Pariisissa kuultu balilainen gamelan
  6. Kaksi solistia saman opettajan luota
  7. Musiikkia Mahinassa

Lyhyt vastaus

Ruhtinatar de Polignac aikoi tilata Poulencilta musiikkia kolmelle pianolle. Säveltäjä ehdotti konserttoa kahdelle pianolle ja orkesterille, ja hän hyväksyi sen. Poulenc jakoi kantaesityksen soolo-osuudet ystävänsä Jacques Février'n kanssa. Musiikkiin vaikuttivat hänen rakastamansa Mozart, Pariisissa kuultu balilainen gamelan ja valmistelujen aikana soitettu Ravelin teos. Vuoden 1932 konsertossa hän muutti tilauksen kokoonpanon ja kirjoitti kahdelle yhdessä soittavalle muusikolle.

Syvemmin

Ruhtinatar de Polignacin tilaukset

Winnaretta Singer oli ompelukoneyrityksen perustaneen Isaac Singerin tytär. Mentyään naimisiin ruhtinas Edmond de Polignacin kanssa hän tuli tunnetuksi myös ruhtinatar de Polignacina. Pari piti musiikkisalonkia, ja hän jatkoi muusikoiden tukemista miehensä kuoltua. Hän tilasi teoksia eri säveltäjiltä ja loi tilaisuuksia uuden musiikin esittämiseen. Ompelukoneyrityksestä saadulla omaisuudella hän siis tilasi uusia teoksia ja tarjosi muusikoille esitysmahdollisuuksia. Salongissa säveltäjät ja soittajat tapasivat ja esittivät uutta musiikkia.

Sargentin vuonna 1889 maalaama Winnaretta Singer.
Sargentin vuonna 1889 maalaama Winnaretta Singer.

Hän tilasi Satielta Socraten ja Fallalta El retablo de maese Pedron. Poulenc viimeisteli tilatun kahden pianon konserton vuonna 1932 ja urkukonserton vuonna 1938. Ruhtinatar pyysi eri säveltäjiltä erikokoisia teoksia eri kokoonpanoille. Poulenc sai ensin kahden solistin konserton ja myöhemmin urkuteoksen tehtäväkseen. Tilausten kautta annettu tuki koski siis myös kahden pianon yhteistä musiikkia.

Kolmen pianon tilaus muuttui kahdeksi

Ruhtinattaren vuoden 1931 kirjeessä on ajatus yhdestä soolopianosta ja kahdesta säestävästä pianosta. Poulenc ehdotti tilalle kahden pianon ja orkesterin konserttoa, ja hän suostui. Pianojen alkuperäisen määrän vähentämistä ehdotti siis säveltäjä itse. Ensimmäisessä ajatuksessa kosketinsoittimet jakoivat soolon ja säestyksen, ehdotuksessa taas molemmat pianot säilyivät solisteina ja orkesteri soitti mukana. Säveltäjän vastauksen myötä tilauksen kokoonpano muuttui.

Poulenc ja Jacques Février esittivät konserton ensimmäisen kerran Venetsiassa 5. syyskuuta 1932. Désiré Defauw johti Milanon La Scala -orkesteria. Säveltäjä oli myös oman uuden teoksensa solistina. Hän ja ystävä jakoivat mesenaatin hyväksymät pianostemmat orkesterin kanssa. Poulenc istui itse yhden pianon ääressä, ja kumpikin soitti oman soolo-osuutensa. Kesällä valmistunut teos kuultiin saman vuoden Kansainvälisen nykymusiikkiseuran festivaalilla.

Ensimmäisen ja toisen pianon sisääntulot

Ensimmäinen osa alkaa kahdella lyhyellä orkesterisoinnulla ja sitten kahden pianon lyömäsoitinmaisella liikkeellä. Konsertossa on kaksi pianoa, mutta hitaan osan ensimmäinen melodia annetaan ensin yhdelle soittajalle. Solisteilla on sama soitinlaji mutta eri stemmat. Pitkän orkesterijohdannon jälkeen tulevan yhden pianistin sijasta Poulenc käytti molempia alusta asti. Soolo-osuudet alkavat kosketiniskua korostavalla liikkeellä ja jatkavat orkesterin rinnalla. Sitten seuraa hidas toinen osa, Larghetto.

Larghetto alkaa ensimmäisen pianon yksin esittämällä lyyrisellä melodialla. Toisen tullessa mukaan musiikki muuttuu Poulencin tuolloin käyttämään tyyliin. Eri sisääntuloajat liittyvät siis tyylin muutokseen. Hitaassa osassa molemmat pianistit eivät soita samalla tavalla koko ajan, vaan ensin kuullaan yhden soittajan melodia. Toisen pianon liittyessä mukaan esiin tulevat Poulencin omat piirteet.

Mozartin nuotit ja Ravelin uusi musiikki

Poulenc kertoi halunneensa palata Mozartiin Larghetton ensimmäisessä teemassa. Hän korosti myös melodian merkitystä ja erityistä rakkauttaan Mozartiin. Hän lisäsi itse, että Mozart-tyylisen alun jälkeen musiikki siirtyy nopeasti hänen silloiseen tyyliinsä toisen pianon tullessa mukaan. Sekä Mozartia muistuttava alku että sitä seuraava muutos olivat siis säveltäjän omia selityksiä. Hän käytti ihailemansa säveltäjän tyyliä ensimmäisessä teemassa ja kirjoitti sen jälkeen toisin.

Barbara Krafftin vuonna 1819 maalaama Mozartin kuolemanjälkeinen muotokuva.
Barbara Krafftin vuonna 1819 maalaama Mozartin kuolemanjälkeinen muotokuva.

Valmistellessaan teosta Poulenc tutki Mozartin ja Lisztin konserttoja ja kiinnostui samana vuonna kantaesitetystä Ravelin G-duurikonsertosta. Ruhtinattaren kotona hän soitti Ravelia kahdella pianolla Février'n kanssa. Uutta konserttoa kirjoittava säveltäjä soitti siis ensin toisen säveltäjän uutuuden tulevan solistikollegansa kanssa. Mozartin nuottien tutkiminen ja Ravelin kokeileminen kahdella koskettimistolla kulkivat rinnakkain. Myös aikalaiskonsertto toimi valmistelun materiaalina.

Maurice Ravel Pierre Petit'n noin vuonna 1905 ottamassa muotokuvassa.
Maurice Ravel Pierre Petit'n noin vuonna 1905 ottamassa muotokuvassa.

Arvioidessaan konserttoa vuonna 1938 Elliott Carter mainitsi kohtia, jotka muistuttivat Scarlattia, Mozartia, Schumannia, Chabrier'ta ja Stravinskya. Hän arvosti myös Poulencin harmoniaa, orkesteritajua ja eri ainesten elävää yhdistämistä. Carter kuuli sekä tuntemiensa säveltäjien vaikutteita että Poulencin persoonallisuutta. Säveltäjän valmistelussa tutkimat teokset ja kollegan valmiissa musiikissa havaitsemat vaikutteet kirjattiin siis erikseen. Eri aikojen nimet mainitessaan Carter arvioi myös Poulencin taitoa rakentaa konsertto.

Pariisissa kuultu balilainen gamelan

Poulenc kuuli balilaista gamelania Pariisin siirtomaanäyttelyssä vuonna 1931. Yhtye vaikutti myöhemmin kahden pianon konserttoon. Ensimmäisen osan lopulla palaavat toistuvat, lyömäsoitinmaiset pianosoinnit yhdistetään tähän musiikkiin. Eurooppalaisten konserttojen lukemisen ja soittamisen rinnalla hän käytti siis näyttelyssä kuultuja ääniä. Hän ei siirtänyt balilaista yhtyettä muuttumattomana kahdelle pianolle vaan käytti sen soinnin piirteitä soolo-osuuksien toistoissa ja lyömäsoitinmaisessa ilmaisussa.

Ensimmäisessä osassa lyömäsoitinmaiset kuviot palaavat, Larghetto taas aloittaa seuraavan osan Mozart-tyylisellä melodialla. Eri ainekset ovat vierekkäisissä osissa. Konsertolle on ominaista myös lyhyiden musiikki-ideoiden esittely, toisto ja muuntelu. Kahden pianon toistojen jälkeen ensimmäinen piano soittaa yksin seuraavan osan alussa. Samoilla soolosoittimilla hän muutti aloittavien muusikoiden määrää ja musiikin luonnetta. Toisen pianon tullessa mukaan tapahtuu vielä tyylimuutos.

Äiti opetti hänelle Mozartia, Schubertia ja Chopinia sekä antoi soittaa ajan suosittuja romansseja. Konservatorion sijasta Poulenc opiskeli pianoa Ricardo Viñesin johdolla. Viñes tutustutti hänet Debussyyn, Stravinskyyn ja Satieen. Kotona hän kohtasi klassista pianomusiikkia ja tuttuja lauluja, opettajan luona uutta musiikkia. Äidin ja Viñesin tunnit sisälsivät eri säveltäjiä ja teoksia. Jo ennen konserttoa hän oppi eri aikojen musiikkia sitä itse soittamalla.

Kaksi solistia saman opettajan luota

Février ja Poulenc syntyivät molemmat vuonna 1899 ja opiskelivat pianoa Viñesin johdolla. Samana vuonna syntyneet ja saman opettajan kouluttamat muusikot istuivat yhdessä uuden konserton ensiesityksessä. Viñes oli kantaesittänyt useita Debussyn ja Ravelin teoksia. Hänen kaksi myöhempää oppilastaan jakoivat nyt pianot yhdessä kantaesityksessä. Ruhtinattaren kotona Ravelia Poulencin kanssa soittanut Février valmisteli myös tämän uuden konserton. Tilaajan, säveltäjän ja solistikollegan tehtävät liittyivät näin valmisteluun ja esitykseen.

Redonin vuonna 1903 maalaama pianisti Ricardo Viñes.
Redonin vuonna 1903 maalaama pianisti Ricardo Viñes.

Mahinan lounas- ja illallislistoilla on Larghetto Anne Queffélecin ja Jean-Bernard Pommier'n soittamana. Myöhemmät pianistit jakavat Poulencin ja Février'n kantaesittämät soolostemmat. Ensin yksi piano soittaa Mozart-tyylisen melodian yksin, toisen tullessa mukaan tyyli muuttuu Poulencin omaksi. Ruhtinattaren alkuperäiset kolme pianoa vaihtuivat kahteen soolopianoon ja orkesteriin. Säveltäjän kokoonpanossa muusikot soittavat samaa soitinlajia mutta aloittavat melodian eri aikaan.

Musiikkia Mahinassa

Mahinan musiikissa on Anne Queffélecin ja Jean-Bernard Pommier'n yhteinen Larghetto. Pianojen jakaman melodian takana ovat teoksen tilannut tukija ja kantaesitykseen osallistunut ystävä. Aterian aikana voitte kuunnella myös pianojen sisääntulojärjestystä.