Kotiinpaluulaulu syntyi sinfonian jälkeen: Dvořákin ja Harry Burleigh'n uusi maailma

Nuori mies odotti lumessa kuullakseen musiikkia

Burleigh kasvoi Pennsylvanian Eriessä. Hän oppi musiikkia äidiltään ja spirituaaleja äidinisältään, joka oli elänyt orjana ja ostanut vapautensa. Hän lauloi kirkoissa ja paikallisissa tapahtumissa sekä opiskeli pianoa ja laulua. Hän kuului Erien episkopaalisen katedraalin, presbyteerikirkon ja synagogan kuoroihin. Eri jumalanpalvelusajat mahdollistivat työn useissa paikoissa. Perheen laulut ja paikallisten palvelusten musiikki jatkuivat myöhemmin hänen laulajan- ja sovittajantyössään.

Myöhäisessä teini-iässä Burleigh odotti lumessa talon ulkopuolella kuullakseen unkarilaisen pianistin Rafael Joseffyn soittoa. Talo kuului Elizabeth Russellille, jonka palveluksessa äiti työskenteli. Vieraat eroteltiin rodun mukaan, eikä hän päässyt kuulijaksi sisään. Lopulta hän sairastui. Äiti kuuli syyn ja pyysi Russellia palkkaamaan pojan ovenvartijaksi. Työn kautta hän kuuli Teresa Carreñon ja Italo Campaninin kaltaisia muusikoita.

Vuonna 1892 Burleigh sai stipendin ja aloitti New Yorkin National Conservatory of Musicissa. Dvořák johti samaa koulua ja pyysi häntä usein laulamaan. Burleigh'n myöhemmän muiston mukaan säveltäjä kuunteli illallisen jälkeen päivän työn päätyttyä. Hän lauloi tuntemiaan afroamerikkalaisia lauluja. Yksi Dvořákin Yhdysvaltain musiikkikokemuksista oli siis toisen muusikon äänen suora kuuleminen.

Amerikkalaisen musiikin kiista

Dvořákin kutsunut koulun perustaja Jeannette Thurber halusi kasvattaa muusikoita Yhdysvalloissa. Koulu hyväksyi myös ei-valkoisia oppilaita. Dvořák opetti sävellystä ja johti orkesteria. New Yorkissa oli paljon saksalaistaustaisia muusikoita ja kriitikoita, joiden kanssa hän puhui saksaa. Hän valmisteli sinfoniaa ympäristössä, jossa tšekkiläinen säveltäjä opetti amerikkalaisia ja työskenteli Euroopasta tulleiden kollegoiden kanssa.

Toukokuussa 1893 Dvořák väitti julkisesti, että afroamerikkalaiset melodiat voisivat toimia Yhdysvaltain oman sävellysperinteen perustana. Monet amerikkalaiset muusikot käyttivät saksalaista sinfoniaperinnettä mittapuuna. Harvardin John Knowles Paine ajatteli lehden lainanneen hänen sanojaan väärin. Amy Beach tuki kansanmusiikin käyttöä mutta kysyi, edustiko afroamerikkalainen musiikki koko maata. Syntyi kiista siitä, millaisesta musiikista säveltäjien pitäisi oppia.

Dvořák oli jo käsitellyt tšekkiläistä kansanmusiikkia ja länsimaisia sävellystekniikoita. Amerikkalaisissa lauluissa hän huomioi viiden sävelen ympärille rakentuneet melodiat ja synkoopit. Synkooppi muuttaa rytmiä painottamalla tavallisesti heikkoa kohtaa. Häntä kiinnostivat tuttujen nimien lisäksi melodian ja rytmin rakentamisen tavat. Burleigh'n välittämien laulujen pohjalta hän kirjoitti uusia teemoja ja kehitti niitä neliosaisessa sinfoniassa.

Vuoden 1893 sinfonia ja vuoden 1922 laulu

Uudesta maailmasta valmistui New Yorkissa vuonna 1893. New Yorkin filharmonikot esittivät sen Carnegie Hallissa Anton Seidlin johdolla 16. joulukuuta samana vuonna. Toisen osan, Largon, kuuluisa teema on Dvořákin säveltämä englannintorven melodia. Se on niin yksinkertainen, että voi kuulostaa vanhalta kansanlaululta, mutta Goin' Home syntyi myöhemmin. Sama melodia on sinfoniassa ja laulussa eri aikojen sävellys- ja sovitustyön vuoksi.

Fisher oli Dvořákin oppilaana ollut amerikkalaismuusikko. Hän muisteli sanojen kotiin menemisestä tulleen mieleensä vuonna 1922 Largon pianosovitusta soittaessaan. Hän kehitti niistä Goin' Homen tekstin. Sinfoniamelodia sai siis ihmisäänen ja lauseet. Kotiinpaluun nimen tunteva kuulija voi ajatella laulun sisältöä samassa melodiassa. Näin syntyi myös tapa muistaa aiempi orkesteriteos myöhemmän laulun nimellä.

Oliver Ditson julkaisi Fisherin Goin' Homen Bostonissa vuonna 1922. Varhaiset matalan äänen ja pianon nuotit säilyivät. Kannessa mainitaan musiikin olevan Uudesta maailmasta -sinfonian Largosta ja nimet Dvořák ja Fisher. Laulaja esittää Fisherin tekstin ja pianisti säestää orkesterin sijasta. Orkesterimelodia siirrettiin siis soololaulajan ja pianistin yhteiseksi musiikiksi.

Tšekinkielinen kylä Yhdysvalloissa

Sinfonian jälkeen Dvořák vietti kesän 1893 Iowan Spillvillessä. Avustaja Josef Kovařík suositteli kotikaupunkiaan lomapaikaksi. Tšekkiläisten siirtolaisten kylässä oli tšekinkielisiä palveluksia pitävä kirkko ja koulu. Euroopassa olleiden lasten saavuttua Yhdysvaltoihin perhe matkusti sinne yhdessä junalla. Kirjeissään kotimaan ystäville hän vertasi Spillvilleä Böömin Vysokássa oleskeluun.

Dvořák teki varhaisia aamukävelyjä ja soitti urkuja Pyhän Venceslauksen kirkossa. Aamupäivisin hän sävelsi, iltapäivisin vietti aikaa perheen kanssa tai vieraili lähikylissä. Iltaisin hän kuuli asukkaiden kokemuksia Yhdysvaltoihin asettumisesta. Vanhukset iloitsivat tutuista urkuvirsistä. Hän sävelsi sinä kesänä Amerikkalaisen jousikvarteton ja jousikvinteton. Tšekinkielisten naapurien ja jälleen yhdessä olevan perheen lähellä syntyneet teokset seurasivat New Yorkin sinfoniaa hänen amerikkalaista elämäänsä kuvaavana musiikkina.

Burleigh'n musiikki tapaamisen jälkeen

Burleigh nousi Carnegie Hallin lavalle sopraano Sissieretta Jonesin kanssa vuonna 1892. Konservatorion jälkeen hän jatkoi laulajana ja säveltäjänä. Myöhemmin hän lauloi siellä omia laulujaan ja kuuli muiden muusikoiden käyttävän spirituaalisovituksiaan konserteissa. Hän oli sekä Dvořákille laulanut oppilas että omia esityksiä ja sävellyksiä tekevä laulaja. Spirituaaleja välittänyt opiskelija jatkoi samaa perinnettä esityksissä ja julkaisuissa.

Vuonna 1894 Burleigh sai soololaulajan tehtävän New Yorkin St. George's -episkopaalikirkossa. Osa seurakunnasta vastusti häntä mustan ihonvärin vuoksi, mutta hän lauloi siellä vuosia. Hän lauloi myös toisessa uskonnollisessa yhteisössä, toimitti kustantamon nuotteja ja julkaisi omia lauluja ja spirituaalisovituksia. Spirituaalien sinfoniavaikutuksesta lukiessa kannattaa seurata myös hänen myöhempää työtään. Hän jatkoi lapsuuden perhelaulujen sovittamista konserttikäyttöön.

Baritoni Oscar Seagle levytti Burleigh'n sovittaman Deep Riverin orkesterisäestyksellä vuonna 1916. Burleigh ei kirjoittanut uutta laulua vaan sovitti perinteisen musiikin esitykseen. Hän antoi sille soololaulajalle sopivan muodon. Tallenteen kuunteleminen Largon jälkeen voi tuoda esiin sekä Dvořákille välitetyn perinteen että Burleigh'n oman sovitustyön. Deep River ja Goin' Home päätyivät laulajien ohjelmistoon eri reittejä.

Largo Mahinassa

Mahinan lounaalla ja illallisella on Largon alku Mariss Jansonsin johdolla. Illallisella kuullaan myös Soltin ja Lontoon filharmonikkojen tulkintoja. Koko Largossa englannintorvimelodiaa seuraa vastakohtainen musiikki ennen alun melodian paluuta.

Largon rinnalle voi etsiä Burleigh'n Deep Riverin. Goin' Homessa Fisher antoi orkesterimelodialle uudet sanat, Deep Riverissä Burleigh muokkasi perinteisen spirituaalin soololauluksi säestyksineen. Toinen kulki sinfoniasta lauluksi, toinen ihmisten välittämästä spirituaalista konserttiohjelmistoon. Nuoteissa ovat Burleigh'n ja Fisherin nimet, ja laulajat jatkoivat niiden esittämistä. Goin' Homea, jossa sinfonian englannintorvi ja laulajan ääni jakavat melodian, voi kuunnella Burleigh'n sovittaman Deep Riverin rinnalla.

Musiikkia Mahinassa

Mahinassa kuullaan Uudesta maailmasta -sinfonian Largo. Melodia voi antaa aiheen kertoa seurueellenne kotiseudullanne kuulluista lauluista. Omat muistonne liittyvät näin Dvořákin ja Burleigh'n jakamien laulujen tarinaan.