Tässä artikkelissa
Lyhyt vastaus
Debussy viimeisteli kesällä 1903 pianokokoelmansa Estampes. Kolmessa kappaleessa, Pagodes, La soirée dans Grenade ja Jardins sous la pluie, hän yhdisti jaavalaista gamelania, espanjalaisia tanssirytmejä ja ranskalaisia lastenlauluja. Hän sävelsi Ranskan maaseudulla Bichainissa. Kirjeessään kapellimestari André Messagerille hän kertoi korvaavansa matkat mielikuvituksella, jos rahat eivät riittäneet matkustamiseen.
Syvemmin
Sävellykset Bichainista, ensiesitys Pariisissa
Debussy kirjoitti kolme kappaletta kesällä 1903 oleskellessaan Bichainissa Burgundin pohjoisosassa. Samanaikaisessa Messagerille lähettämässään kirjeessä hän ajatteli kaukaisia maita mutta kertoi vaikeuksista maksaa matkat. Estampes-kokoelman nimet viittaavat Ranskan ulkopuolisiin rakennuksiin ja espanjalaiseen kaupunkiin, mutta hän viimeisteli sen Ranskassa. Matkakohteita järjestyksessä kirjaavan päiväkirjan sijasta hän käytti kuulemaansa musiikkia ja aiempia sävellyksiään. Edellisenä vuonna 1902 hän oli tuonut lavalle Pelléas et Mélisande -oopperan, ja vuodesta 1903 lähtien hän työskenteli myös orkesteriteoksen La mer parissa. Estampes syntyi siis aikana, jolloin hän sävelsi oopperaa, orkesterimusiikkia ja pianoteoksia.
Debussy määritteli myös kokoelman painoasun yksityiskohtaisesti. Hän valitsi paperin ja pyysi kustantajaa painamaan kokoelman nimen ja monogramminsa vaalealla kullalla, yksittäisten kappaleiden nimet taas sinisellä. Monogrammi on nimen kirjaimista muodostettu tunnus. Nuottien ohella hän valmisteli siis kannenkin. Hän kokosi kolme nimeä yhteen, erotti ne värein ja sijoitteli kirjaimet. Kirjeen toiveet paperista ja väreistä olivat konkreettisia valmistusohjeita nuoteille, jotka lukija saisi ensimmäisenä käsiinsä.
Elokuussa Debussy sai oikovedoksen, ja kokoelma julkaistiin saman vuoden 20. lokakuuta. Hän omisti sen taidemaalari Jacques-Émile Blanchelle. Ricardo Viñes esitti sen ensimmäisen kerran Pariisin Salle Érardissa 9. tammikuuta 1904. Kesäisen viimeistelyn ja painovalmistelun jälkeen nuotit ilmestyivät syksyllä, ja talvella yleisö kuuli kolme kappaletta. Viñes soitti Pagodesin, La soirée dans Grenaden ja Jardins sous la pluien Société Nationale de Musiquen konsertissa. Bichainissa valmistunut kokoelma esiteltiin Pariisissa.
Jaavalainen yhtye Pariisin maailmannäyttelyssä
Ensimmäisessä kappaleessa, Pagodesissa, on vaikutteita jaavalaisesta gamelanista, jota Debussy kuuli Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889. Gamelan on useista soittimista koostuva yhtye. Jaavan ja Balin perinteisissä yhtyeissä pronssiset lyömäsoittimet ovat keskeisiä, ja niiden kanssa soitetaan muita instrumentteja. Musiikkia käytettiin hovin ja kylien rituaaleissa, yhteisissä tapahtumissa ja varjoteatterissa. Ennen kuin Debussy kuuli sitä Pariisissa, muusikot olivat jo soittaneet näillä instrumenteilla seremonioissa ja esityksissä. Näyttely toi musiikin eurooppalaisen yleisön kuultavaksi.

Näyttelyssä oli Alankomaiden osasto ja jaavalaiseksi kyläksi rakennettu alue. Ranskaan tuoduissa gamelan-soittimissa oli myös Alankomaiden Itä-Intian virkamiehen Ranskan hallitukselle lahjoittamia instrumentteja. Esitykset ja soittimien kuljetus liittyivät siirtomaahallintoon ja näyttelyn järjestämiseen. Debussyn kokemusta uusien sointien löytämisestä on siksi tarkasteltava yhdessä sen kanssa, miten soittimet ja muusikot tulivat siirtomaista Pariisiin. Hänen pianoteostensa tultua tunnetuiksi jaavalaisten muusikoiden oma perinne jatkui myös itsenäisesti.

Pagodesissa Debussy toteutti gamelanin vaikutusta kvartti- ja kvintti-intervalleilla sekä yhdistämällä eri rekistereitä. Kappaleessa yhdistyvät pianon matalat soinnit, toistuvat kuviot ja korkean rekisterin liikkeet. Musiikillinen kuvio on lyhyt sävelsarja, jota voi toistaa tai muunnella. Debussy sovelsi kuulemaansa yhtyesointia yhden pianon nuotteihin. Pianistin kaksi kättä soittavat eri rekistereissä, joten vaikutus toteutuu toisenlaisella soittimella kuin jaavalainen yhtye.
Ilta Granadassa ja Fallan muistoteos
Toisessa kappaleessa, La soirée dans Grenadessa, on ohje seurata habaneran liikettä. Debussy rakensi tanssirytmistä teoksen, jonka nimessä on espanjalainen kaupunki. Hän oli käynyt Espanjassa vain yhden päivän, mutta espanjalainen säveltäjä Manuel de Falla arvosti kappaleen espanjalaista luonnetta. Ilman pitkiä matkoja ja paikallisen musiikin opiskelua hän siis kirjoitti jotakin, jonka espanjalainen kollega tunnisti. Granadan nimeen liitetty toistuva rytmi sisälsi espanjalaisen musiikin piirteitä, jotka Falla havaitsi.

Falla kirjoitti kitarateoksen Homenaje vuonna 1920 Debussyn muistolle omistettuun lehden erikoisnumeroon. Myöhemmin hän sovitti sen itse myös pianolle. Lopussa hän lainasi La soirée dans Grenaden musiikkia. Debussyn pianolle kirjoittama fraasi päätyi näin kollegan muistoa kunnioittavaan kitarateokseen. Lehden muistohankkeesta alkaneessa teoksessa soitetaan Debussyn melodia uudelleen hänen kunniakseen. Fallan arvostama musiikki säilyi hänen omassa muistoteoksessaan sekä kitara- että pianoversiona.
La soirée dans Grenadea valmistellessaan Debussy käytti myös aiempaa tuotantoaan. Hän muokkasi ja käytti uudelleen kahdelle pianolle kirjoittamansa Lindarajan musiikkia. Kahden pianistin kesken jaetun teoksen aineistoa sovellettiin soolopianolle. Hän oli siis kokeillut samankaltaista musiikkia toisella kokoonpanolla jo ennen espanjalaisen kaupungin mukaan nimettyä kappaletta. Estampesissa hän järjesteli sen uudelleen Pagodesin jälkeen ja ennen ranskalaisiin lauluihin perustuvaa päätöskappaletta.
Sateisen puutarhan kaksi laulua
Kolmas kappale, Jardins sous la pluie, käyttää kahta ranskalaista laulua: Nous n'irons plus au bois ja Do, do, l'enfant do. Ensimmäisen nimen voi suomentaa Emme enää mene metsään, jälkimmäinen taas on lapsen nukuttamiseen käytettyä laulua. Debussy käytti ihmisten laulamia melodioita kappaleessa, jonka nimessä on sade. Hän sijoitti laulujen aineiston nopeasti liikkuvaan pianomusiikkiin ja rakensi kolmen teoksen päätöksen tutun ranskalaisen musiikin varaan.

Sävellyksen mahdollinen virike oli se, että Blanche maalasi Debussyn muotokuvan sateisena päivänä. Tätä ei kuitenkaan voi vahvistaa sävellyksen syntyhistoriaksi. Tästä erillään Debussy käytti Jardins sous la pluien materiaalina vuoden 1894 julkaisemattoman Images-kokoelman musiikkia. Myös sen aiemmissa nuoteissa on Nous n'irons plus au bois. Jaavalaisen musiikin ja espanjalaisen tanssin jälkeen seuraa siis ranskalaisten laulujen lisäksi pianomusiikkia, jota hän oli kokeillut yhdeksän vuotta aiemmin.
Ranskalaisia lauluja lainaava musiikki vaihtuu lopussa E-duuriin. Muutosta voi verrata sateen loppumiseen ja auringon esiin tuloon. Tämä säävertailu on tulkinta, joka yhdistää teoksen nimen ja sävellajin muutoksen. Debussy vaihtoi sävellajia musiikin edetessä ja päätti kappaleen E-duuriin. Laululainaukset ja muuttuva loppu kuuluvat samaan teokseen. Vaikka nimessä on sade, hän ei toistanut samaa musiikkia loppuun asti.
Erilaisia aineksia yhdellä pianolla
Kolmen kappaleen kuunteleminen järjestyksessä antaa mahdollisuuden verrata Debussyn käyttämiä aineksia. Pagodesissa keskeistä on jaavalaisen yhtyeen vaikutus, La soirée dans Grenadessa habanera ja Jardins sous la pluiessa ranskalaiset laulut. Hän antoi teoksille eri nimet ja rakensi musiikin eri tavoin. Gamelanin sointikokemus, espanjalaistyylisen pianomusiikin kokeilut ja aiemmissa nuoteissa käyttämänsä lastenlaulut tulivat samaan kokoelmaan. Kaikki kolme ovat pianolle, mutta aineisto ja etenemistapa eroavat.
Mahinan lounas- ja illallislistoilla ovat Estampesin kaikki kolme kappaletta Zoltán Kocsisin esittäminä. Yksi pianisti soittaa ne kaikki, mutta materiaali on erilaista. Pagodes käyttää jaavalaisen yhteissoiton vaikutteita intervalleissa ja rekistereissä, La soirée dans Grenade taas toistaa habaneraa. Päätöskappale Jardins sous la pluie sisältää kaksi Ranskassa laulettua laulua. Muokatessaan aiempaa pianomusiikkiaan Debussy kirjoitti näyttelyssä kuulemansa yhtyeen, tanssin ja tutut laulut kukin omiin soolonuotteihinsa.
Musiikkia Mahinassa
Mahinassa kuullaan Estampesin kolme kappaletta Zoltán Kocsisin soittamina. Kun tietää, miten jaavalainen yhtye, espanjalainen tanssi ja ranskalaiset lastenlaulut muuttuivat pianomusiikiksi, kappaleiden erottaminen toisistaan tuo kuunteluun iloa.





