Tässä artikkelissa
  1. Aloittelevat pianistit eläinten joukossa
  2. Tutut melodiat kilpikonnalle ja norsulle
  3. Joutsen julkaistiin erikseen
  4. Fokinin koreografia ja Pavlovan joutsenpuku
  5. Neljätoista osaa säveltäjän kuoleman jälkeen
  6. Musiikkia Mahinassa

Lyhyt vastaus

Saint-Saëns julkaisi Eläinten karnevaalista elinaikanaan vain Joutsenen. Se ilmestyi sellolle ja pianolle vuonna 1887, mutta kaikki neljätoista osaa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1922. Muissa osissa hän jäljitteli aloittelevia pianisteja ja muutti kuuluisia tansseja kilpikonnien ja norsun musiikiksi. Satiirisesta sarjasta erotettua sellomelodiaa Fokin ja Pavlova käyttivät lyhyessä Kuoleva joutsen -baletissa vuonna 1905.

Syvemmin

Aloittelevat pianistit eläinten joukossa

Saint-Saëns sävelsi Eläinten karnevaalin helmikuussa 1886. Alaotsikko on Suuri eläintieteellinen fantasia, ja teoksessa on neljätoista osaa. Nimissä on eläinten lisäksi Akvaario, Fossiilit ja Pianistit. Elävät eläimet, niiden säilytyspaikka, vanhojen olentojen jäljet ja ihmismuusikot kuuluvat samaan sarjaan. Alaotsikko ja neljätoista osanimeä kertovat eläinten ja ihmisten rinnastuksesta. Säveltäjä esitteli erilaisia aiheita peräkkäin lyhyissä musiikkikappaleissa.

Pianisteissa kaksi pianistia jäljittelee aloittelijan asteikkoharjoituksia. Nuoteissa määrätään esittämään kokemattoman epäröinti ja kömpelyys. Taitavien muusikoiden on soitettava tarkoituksella harjoittelun virheitä. Nopeiden, täsmällisten asteikkojen sijasta kuullaan aloittelijan harjoitus. Eläinkuvien väliin Saint-Saëns sijoitti ihmisten soittotavat. Pianon oppilas on tässä vitsin kohde, ja jäljittelijäkin on pianisti.

Saint-Saëns kirjoitti musiikin Itävallassa työskennellessään kolmannen sinfoniansa parissa. Aluksi hän suunnitteli lyhyttä sooloteosta eläkkeelle jäävälle sellisti Charles-Joseph Leboucille, mutta laajensi sen useita eläimiä käsitteleväksi fantasiaksi. Joutsenen sellotyön rinnalle tuli muita osia. Samanaikaisesta sinfoniasta poiketen hän käytti ystävien kokoontumisiin sopivaa huumoria. Sellosoolo sai paikan sarjassa, ja kaksi pianoa sekä muut soittimet kuvasivat eläimiä.

Tutut melodiat kilpikonnalle ja norsulle

Kilpikonnissa soitetaan Offenbachin Orfeus manalassa -teoksen cancan hitaasti. Vaikka nopean alkuperäistanssin tunnistaa, tempo on muuttunut paljon. Saint-Saëns valitsi eläimeksi kilpikonnan, joka ei sovi nopeaan tanssiin. Vitsi syntyy olemassa olevan teoksen muuttamisesta ja käyttämisestä toisella nimellä. Uuden melodian sijasta hän muutti tutun tanssin nopeutta ja antoi sen hitaalle eläimelle. Kilpikonnien otsikko ja Offenbachin musiikki ovat samassa osassa.

Jacques Offenbach Nadarin litografiassa.
Jacques Offenbach Nadarin litografiassa.

Norsussa hän lainaa Sylfidien tanssia Berliozin Faustin tuomiosta. Kevyt tanssi kuuluu norsun valssissa matalalta soittimelta. Kilpikonna sai Offenbachin nopean tanssin hitaana, norsu Berliozin kevyen tanssin bassorekisterissä. Molemmat yhdistävät tunnetun musiikin eri eläimeen. Ensin muutettiin nopeutta, sitten soitinta ja tanssivan hahmon kokoa. Lainauksen alkuperäisen käyttötarkoituksen ja uuden otsikon ero jatkaa sarjan satiiria.

Fossiileissa on neljä ranskalaista laulua, Rossinin Sevillan parturin melodia ja Saint-Saënsin oma Danse macabre. Sitä voi pitää satiirina, jossa paljon soitettu tuttu musiikki rinnastetaan fossiileihin. Osan alkuun säveltäjän piirtämät vanhat eläinten luut kuuluvat myös tarinaan. Hän ei lainannut vain muiden musiikkia vaan kokosi kuusi melodiaa, myös omansa, lyhyeen osaan. Tutut laulut, ooppera ja oma orkesteriteos muodostivat musiikillisen satiirin materiaalin.

Joutsen julkaistiin erikseen

Joutsen on kolmastoista osa. Saint-Saëns julkaisi sen ensin vuonna 1887 ilman muita osia. Neljästätoista vain sellon pitkää melodiaa käyttävä musiikki sai erilliset nuotit. Muusikot saattoivat soittaa sen valmistelematta koko sarjaa. Loput ilmestyivät vuonna 1922, vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Joutsenen ja koko sarjan painamisen välissä oli kolmekymmentäviisi vuotta. Elinaikanaan hän salli tämän yhden julkaisun ja lykkäsi muiden osien yleistä julkistamista.

Vuillaumen 1800-luvun puolivälissä rakentama sello.
Vuillaumen 1800-luvun puolivälissä rakentama sello.

Vuoden 1887 Joutsen-julkaisu on sovitus sellolle ja pianolle. Alkuperäisessä sarjassa käytetään selloa ja kahta pianoa. Erillisissä nuoteissa yksi piano säestää, joten kaksi muusikkoa voi soittaa yhdessä. Sellosoolo säilyy, mutta pianistien määrä muuttuu. Erillisjulkaisussa Saint-Saëns sovitti kahden pianon musiikin yhdelle. Eläinten karnevaalin osalla ja erillisellä selloteoksella on sama nimi, mutta nuotit vaativat eri määrän pianoja.

Saint-Saëns oli huolissaan saksalaisen yleisön vastaanotosta ja rajoitti julkisia esityksiä. Hän esiintyi Saksassa usein pianistina, ja häntä arvioitiin myös vakavien teosten kautta. Ranskan Société Nationale de Musique painotti sekin ammattimaista ja vakavaa säveltämistä. Hän pelkäsi ystäväpiirin vitsien tulkintaa julkisuudessa. Sarjaa soitettiin pienissä kokoontumisissa, mutta tavallisia julkisia esityksiä ja julkaisua rajoitettiin. Sama musiikki sai siis eri kohtelun paikan ja yleisön mukaan.

Fokinin koreografia ja Pavlovan joutsenpuku

Vuonna 1905 Mikhail Fokin loi Kuolevan joutsenen koreografian Anna Pavlovalle. Se on lyhyt soolotanssi Saint-Saënsin Joutsenen musiikkiin ja eri teos eri musiikilla kuin Tšaikovskin Joutsenlampi. Fokin loi tanssin, Pavlova esiintyi, ja sellomusiikki tuli Saint-Saënsilta. Kolmannentoista osan säveltämisen jälkeen Fokin kirjoitti sille liikkeet Pavlovan esitettäväksi. Kuolevan joutsenen eleet lisättiin näin selloteokseen pohjautuvaan tanssiin.

Laveryn vuonna 1911 maalaama Anna Pavlova Kuolevassa joutsenessa.
Laveryn vuonna 1911 maalaama Anna Pavlova Kuolevassa joutsenessa.

Lyhyt baletti esitettiin ensimmäisen kerran Pietarissa vuonna 1905 ja tuli yhdeksi Pavlovan tunnetuimmista rooleista. Hän tanssi joutsenen siipiä kuvaavassa asussa. Säilyneessä tutussa on kiiltäviä koristeita ja hanhensulkia, jotka on asetettu taakse siiviksi. Asun arvellaan olleen käytössä 1920-luvun lopulla. Pavlova jatkoi roolia ensiesityksen jälkeen. Jotta yleisö näkisi kehon esittämän joutsenen, myös pukuun tehtiin siivet oikeista linnunsulista.

Serovin vuonna 1909 maalaama koreografi Mikhail Fokin.
Serovin vuonna 1909 maalaama koreografi Mikhail Fokin.

Fokinin koreografiaa ja Pavlovan tulkintaa voi pitää yrityksenä painottaa baletin tekniikan rinnalla taiteellista ilmaisua ja tunteita. Muut tanssijat käyttivät hänen joustavia käsiliikkeitään myös Joutsenlammen Odetten roolissa. Liikkeitä välittyi siis eri musiikkeja käyttäviin baletteihin. Kuoleva joutsen esitetään Saint-Saënsin selloteokseen, mutta myöhemmät tanssijat sovelsivat Pavlovan ilmaisua muihin joutsenrooleihin. Kehollinen vaikutus jatkui teosten ja musiikin eroista huolimatta.

Neljätoista osaa säveltäjän kuoleman jälkeen

Vuoden 1911 testamentissaan Saint-Saëns antoi Durandille luvan julkaista koko sarjan hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1922 kaikki neljätoista osaa painettiin. Käsikirjoituksen ja ensimmäisen kuolemanjälkeisen julkaisun välillä on pieniä eroja. Julkaisu valmisteltiin, kun säveltäjä ei voinut enää osallistua. Toimittajat vertaavat käsikirjoitusta painettuun laitokseen tutkiakseen muutokset. Elinaikainen Joutsenen erillisjulkaisu ja lupa koko sarjan kuolemanjälkeiseen julkaisuun säilyivät eri nuottilaitoksissa.

Sarjassa Fossiilit edeltää Joutsenta ja Finaali seuraa sitä. Tuttujen laulujen satiiria seuraavat sellon pitkä melodia ja sitten useiden eläinten musiikkia kertaava päätös. Saint-Saëns sijoitti selloteoksen nopean pianomusiikin, matalan soittimen tanssilainojen ja aloittelijan harjoitusten jälkeen. Erillisessä Joutsenessa muita osia ei soiteta, mutta koko neljäntoista osan sarjassa samat muusikot esittävät eri luonteet peräkkäin.

Pavlova valmisteli eri rooleille eri puvut. Ensimmäisellä Lontoon-vierailullaan vuonna 1909 hän tanssi Tšaikovskin Venäläisen tanssin Ivan Bilibinin suunnittelemassa pitkässä sarafaanissa. Tämä perinteinen venäläinen asu on pitkä, puolisuunnikkaan muotoinen ja melko raskas tanssia. Joutsenen tutussa oli hanhensulkia, kiiltäviä koristeita ja taakse tehdyt sulkasiivet. Säilyneet puvut kuvaavat sekä Fokinin joutsenta että Tšaikovskin musiikkiin tanssittua venäläishahmoa.

Musiikkia Mahinassa

Mahinassa kuullaan Joutsenta eri levytyksinä. Melodian soidessa aterialla voitte myös muistella, miten satiirisesta eläinsarjasta erotettu musiikki jatkui Pavlovan balettiin.