Tässä artikkelissa
  1. Liian vähän harjoituksia sodanjälkeiseen ensiesitykseen
  2. Barbirolli palasi selloryhmästä kapellimestariksi
  3. Samat aiheet palaavat neljän osan aikana
  4. Konsertto pysyi ohjelmistossa levytyksen jälkeen
  5. Yhteistyö alkoi stipendin arvioinnissa
  6. Musiikkia Mahinassa

Lyhyt vastaus

Vuonna 1965 kaksikymmenvuotias Jacqueline du Pré levytti Elgarin sellokonserton. John Barbirolli johti Lontoon sinfoniaorkesteria. Hän oli soittanut selloa samassa orkesterissa teoksen kantaesityksessä vuonna 1919. Levytyksessä kohtasivat nuori solisti ja muusikko, joka osallistui ensin orkesterin jäsenenä ja 46 vuotta myöhemmin kapellimestarina.

Syvemmin

Liian vähän harjoituksia sodanjälkeiseen ensiesitykseen

Elgarin sellokonsertto esitettiin ensimmäisen kerran Lontoon Queen's Hallissa 27. lokakuuta 1919. Elgar johti itse Lontoon sinfoniaorkesteria, ja Felix Salmond soitti soolo-osuuden. Säveltäjä kirjoitti teoksen ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Kun ajattelee sodassa menetettyjä ihmishenkiä ja sotaa edeltänyttä elämää, johon ei voinut palata, teoksen surumielistä luonnetta voi ymmärtää ajan kokemusten yhteydessä. Sodan aikanakin esiintynyt orkesteri toi uuden sodanjälkeisen konserton lavalle, ja säveltäjä johti sen ensiesityksen.

Myös Lontoon sinfoniaorkesteri koki sodan seuraukset. Muusikkoja lähti armeijaan, ja orkesteri jatkoi esiintymistä liikkumisrajoitusten ja ilmahyökkäysten uhan keskellä. Uusi ylikapellimestari Albert Coates luopui palkkiostaan auttaakseen toimintansa uudelleen käynnistävää orkesteria. Kauden ensimmäisessä konsertissa Elgarin uutuuden lisäksi kuultiin Borodinin, Wagnerin ja Skrjabinin teoksia. Muusikoiden piti valmistella samalle illalle sekä tuttua ohjelmistoa että uusi konsertto.

Elgar ja Lontoon sinfoniaorkesteri Queen's Hallissa kuvatussa valokuvassa, joka julkaistiin musiikkilehdessä vuonna 1911.
Elgar ja Lontoon sinfoniaorkesteri Queen's Hallissa kuvatussa valokuvassa, joka julkaistiin musiikkilehdessä vuonna 1911.

Coates ylitti muiden teosten harjoitteluun varatun ajan, joten Elgarille ja Salmondille jäi liian vähän aikaa konserton yhteisharjoituksiin. Alice Elgar kirjoitti päiväkirjaansa sekä suuttumuksestaan miehensä kohteluun että ylimääräisiin harjoituksiin osallistuneiden muusikoiden vaivannäöstä. Puutteellinen valmistautuminen kuului kantaesityksen huonon vastaanoton taustaan. Vaikka säveltäjä johti itse ja solisti oli mukana, heidän piti nousta lavalle sovittamatta soolo-osuutta ja orkesteria riittävästi yhteen.

Elgar ja orkesteri jatkoivat yhteistyötä myöhemminkin. Tammikuussa 1934 säveltäjä valvoi Worcesterin sairasvuoteeltaan Lontoossa studiossa soittavan orkesterin levytystä. Kaupungit yhdistettiin erityisellä yhteydellä, jotta hän saattoi kuunnella vuoteestaan. Hän kuuli esityksen sairaushuoneessa matkustamatta studioon. Kantaesityksestä lähtien yhteistyötä tehneet säveltäjä ja orkesteri jatkoivat näin levyttämistä myös eri kaupungeissa ollessaan.

Barbirolli palasi selloryhmästä kapellimestariksi

Barbirolli soitti konserton ensiesityksessä orkesterin selloryhmässä. Vuonna 1965 hän johti samaa Lontoon sinfoniaorkesteria du Prén levytyksessä. Kantaesityksessä omaa sellostemmaansa soittanut muusikko johti nyt solistia ja koko orkesteria. Kun yleisö kuuli konserton ensimmäisen kerran, hän oli yksi orkesterin sellisteistä. Neljäkymmentäkuusi vuotta myöhemmin hän seisoi muusikoiden edessä, määräsi tahdin ja sovitti orkesterin soiton solistiin saman teoksen levytystä valmistellessaan.

Kuvitus Queen's Hallin ensimmäisestä konsertista vuonna 1893.
Kuvitus Queen's Hallin ensimmäisestä konsertista vuonna 1893.

Du Pré syntyi 26. tammikuuta 1945 ja oli vuoden 1965 levytyksessä kaksikymmenvuotias. Lapsena hän kiinnostui sellosta kuultuaan sen äänen radiosta. Hän debytoi soolokonsertissa Lontoossa vuonna 1961 ja aloitti EMI-levytykset vuonna 1962. Hänellä oli siis jo ennen Elgarin konserttoa kokemusta julkisista esityksistä ja levynteosta. Debyytti, ensimmäinen EMI-levytys ja konserton tallentaminen seurasivat toisiaan muutaman vuoden aikana.

Du Pré oli opiskellut Elgarin konserttoa jo William Pleethin oppilaana. Vuonna 1964 hän sai käyttöönsä Davidoff-nimisen Stradivarius-sellon. Seuraavana vuonna hän esitti konserton Barbirollin kanssa ja levytti sen sitten Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Hän soitti kauan tutkimiaan nuotteja uudella soittimella, löysi yhteisen tulkinnan kapellimestarin kanssa esityksessä ja teki sen jälkeen levyn. Tunnettua vuoden 1965 tallennetta edelsivät teoksen opiskelu ja yhteiset esitykset.

Samat aiheet palaavat neljän osan aikana

Konserton alussa Elgar antaa soolosellolle neljä sointua. Jouset, klarinetti ja käyrätorvi vastaavat, ja alttoviulut esittelevät teeman. Solistin ja orkesterin vuorojärjestys on heti selvä. Tavallisen pitkän orkesterijohdannon sijasta hän kirjoitti sellistin soittamaan ensin. Ennen du Prén levyttämää hidasta osaa konsertto alkaa siis solistin omalla äänellä.

Katkelma Elgarin itse kirjoittamasta sellokonserton partituurista vuodelta 1919.
Katkelma Elgarin itse kirjoittamasta sellokonserton partituurista vuodelta 1919.

Kolmas osa, Adagio, on neliosaisen konserton hidas jakso. Sitä edeltävät ensimmäisen osan sellojohdanto ja toisen osan nopea liike, ja sen jälkeen seuraa päätösosa. Osilla on eri luonteet, ja aiempia aiheita soitetaan myöhemmissä osissa uudelleen. Erillisenä poimintana kolmannesta osasta kuulee sen oman melodian. Koko konsertossa hidas musiikki sijoittuu nopean osan ja finaalin väliin. Ensimmäisessä sellofraasissa on myös esitysohje Nobilmente, joka tavallisesti suomennetaan jalosti. Elgar määritteli näin ensimmäisten nuottien lisäksi fraasin luonteen.

Finaalin lopulla palaavat sekä Adagion teema että konserton alun sellosoinnut. Elgar ei hylännyt aiempaa materiaalia jokaisen uuden osan alkaessa, vaan käytti sitä myös viimeisessä. Kolmannessa osassa itsenäisenä esitetty teema kuuluu nyt finaaliin, ja alun soinnut palaavat ennen loppua. Erillistä poimintaa kuunnellessa seuraa yhden osan melodiaa, koko konsertossa taas samojen aiheiden toistumista aiempien ja myöhempien osien välillä.

Konsertto pysyi ohjelmistossa levytyksen jälkeen

Du Pré lopetti esiintymisen vuonna 1973 ja kuoli vuonna 1987. Kun sairaus esti häntä esiintymästä, hänen soittoaan saattoi edelleen kuulla aiemmista tallenteista. Elgar-levytys vuodelta 1965 tehtiin ennen vetäytymistä. Debyytistä levyttämiseen edennyt varhaisura ja myöhemmät terveysongelmat kuuluivat eri elämänvaiheisiin. Levyn vuosiluku viittaa aikaan, jolloin hän vielä laajensi toimintaansa, ja mukana olleen kapellimestarin ja orkesterin nimet säilyivät sen yhteydessä.

Jean-Baptiste Vuillaumen 1800-luvun puolivälissä rakentama sello.
Jean-Baptiste Vuillaumen 1800-luvun puolivälissä rakentama sello.

Du Prén Elgar-konsertosta on studiolevyn lisäksi konserttitallenteita ja kuvattuja esityksiä. Vuodelta 1963 on Malcolm Sargentin johtama konserttitallenne, ja vuonna 1967 kuvattiin esitys Barenboimin kanssa. Myös Philadelphian konsertti vuodelta 1970 tallennettiin. Sargentin konsertti oli kaksi vuotta ennen Barbirollin levytystä, ja Barenboimin esitys kuvattiin kaksi vuotta sen jälkeen. Du Pré esitti teosta useiden kapellimestarien kanssa eri konserttipaikoissa.

Tämä konsertto oli viimeinen Elgarin loppuun saattama suuri orkesteriteos. Du Pré soitti sen myös Los Angelesin filharmonikkojen kanssa Zubin Mehtan johdolla 12. joulukuuta 1968. Se oli orkesterin ensimmäinen Elgarin sellokonserton esitys. Hän jatkoi säveltäjän myöhäisen teoksen esittämistä eri maiden kapellimestarien ja orkesterien kanssa. Vuoden 1965 levyn jälkeenkin hän soitti samaa musiikkia muiden orkesterien kanssa. Konsertto pysyi hänen ohjelmistossaan sekä levyillä että konserteissa.

Yhteistyö alkoi stipendin arvioinnissa

Barbirolli ja du Pré tapasivat myös Suggia-stipendin arvioinnissa vuonna 1956. Hän auttoi nuorta muusikkoa virittämään sellon. Yksitoistavuotiaana saatuun stipendiin liittyi neljän tunnin päivittäinen harjoitteluvaatimus. Yhdeksän vuotta myöhemmin he levyttivät konserton yhdessä. Nuoren hakijan soitinta virittänyt Barbirolli johti vuoden 1965 tallenteen, ja stipendin avulla opiskellut sellisti oli solistina. Ennen yhteistä studiotyötä hän oli siis arvioinut tytön soittoa ja auttanut soittimen virityksessä.

Vuoden 1965 levytyksessä du Pré soittaa sellosoinnut heti alussa. Orkesteri vastaa, neljä osaa seuraavat toisiaan, ja finaalissa kuullaan kolmannen osan melodia ja alun soinnut uudelleen. Barbirolli johti nyt kapellimestarina musiikkia, jota hän oli kantaesityksessä soittanut orkesterin sisältä. Salmondin vuonna 1919 soittaman soolo-osuuden esitti nuori du Pré. Elgarin kapellimestaripaikan otti Barbirolli ja Salmondin solistipaikan du Pré. Hänen johdollaan du Pré ja Lontoon sinfoniaorkesteri tallensivat Elgarin neljä osaa.

Musiikkia Mahinassa

Mahinan lounas- ja illallismusiikkiin kuuluu Jacqueline du Prén soittama Adagio Elgarin sellokonsertosta. Kun melodia kuuluu aterian aikana, voitte myös muistella, että tallenteen tekivät yhdessä nuori solisti ja kantaesitykseen osallistunut Barbirolli.