Tässä artikkelissa
  1. Kodin huilu ja lääketieteen opinnot
  2. Nuottien etsiminen lavan ulkopuolella
  3. Ranskalainen sonaatti amerikkalaisella tuella
  4. Mozart harpun kanssa ja televisioilta
  5. Japanilaisia melodioita huilulle ja harpulle
  6. Muusikko etsi nuotteja ja pyysi uusia teoksia
  7. Musiikkia Mahinassa

Lyhyt vastaus

Jean-Pierre Rampal opiskeli lääketiedettä kolmanteen vuoteen asti. Hän oppi huilua kuulemalla isänsä soittoa kotona mutta muisteli vanhempien toivoneen lääketieteen opintoja. Kirjastojen vanhojen nuottien etsiminen ja uusien teosten pyytäminen säveltäjiltä laajensivat hänen ohjelmistoaan. Mozartin huilu- ja harppukonsertossa hän soitti huilun ja Lily Laskine harpun soolo-osuuden. Mahinan lounas- ja illallislistoillakin on heidän yhteistä musiikkiaan.

Syvemmin

Kodin huilu ja lääketieteen opinnot

Rampalin ensimmäinen opettaja oli hänen isänsä Joseph Rampal. Haastattelussa hän muisteli isän huilun kuulemisen kotona herättäneen halun soittaa. Joseph pelkäsi huilun johtavan opintojen laiminlyöntiin. Rampal kertoi päässeensä lääketieteen kolmanteen vuoteen mutta ettei sydän ollut opiskelussa. Vanhempien toivoman koulutuksen rinnalla hän oppi soitinta isältään.

Vuonna 1943 Saksan miehitysviranomaisten työvoimapakko keskeytti lääketieteen opinnot. Rampal piileskeli Marseillessa ja Pariisissa välttääkseen pakkotyön. Päästyään Pariisin konservatorioon hän sai huilun ensimmäisen palkinnon vuonna 1944. Piilopaikkoja vaihtava lääketieteen opiskelija muuttui siis konservatorio-oppilaaksi. Soittaa haluavan nuoren piti sodassa vaihtaa sekä paikkaa että koulutusta. Lääketieteestä lähdön ja konservatoriopalkinnon välissä oli pakkotyön välttämisen kokemus miehityksen aikana.

Isän ja pojan duetoissa Joseph soitti toista huilua. Rampal muisteli aloittaneensa Deviennen ja Altès'n helpoista duetoista. Hän oppi teokset ja sovitti sävelkorkeudet kuunnellessaan isän soittoa. Tunnilla ei hyväksytty yhtään väärää nuottia, ja seuraava tehtävä tuli vasta edellisen valmistuttua. Myöhempi solisti kuvasi toisen muusikon kanssa yhteissoittoa ensimmäisenä opetuskokemuksenaan.

Nuottien etsiminen lavan ulkopuolella

Rampal etsi itse ohjelmistonsa nuotteja. Samassa haastattelussa hän kertoi tutkineensa kirjastoluetteloita ja hankkineensa nuottikopioita ja mikrofilmejä. Ennen uusien teosten esittämistä piti saada aineisto. Tunnettujen nuottien ostamisen lisäksi hän etsi ja luki kirjastojen säilyttämiä teoksia.

Louis Lot'n Pariisissa vuonna 1856 rakentama huilu.
Louis Lot'n Pariisissa vuonna 1856 rakentama huilu.

Hänen syntymänsä satavuotisjuhlan levykokoelmassa on sekä barokkikonserttoja että hänen esittämiään moderneja teoksia. Säveltäjät ulottuvat Telemannista ja Bachista Nielseniin ja Poulenciin. Hän nosti vanhaa musiikkia esiin ja samalla levytti ja kantaesitti uusia teoksia. Eri aikojen sävellykset tulivat siis yhden muusikon diskografiaan. Kirjastomusiikin esittäminen ja aikalaisten uusien teosten valmistelu jatkuivat rinnakkain. Juhlakokoelman rakenne sisältää molemmat tehtävät.

Kosketinsoittaja Robert Veyron-Lacroix oli Rampalin pitkäaikainen kollega. He esiintyivät ja työskentelivät yhdessä 35 vuotta. Huilun ja kosketinsoittimien teoksissa he valmistelivat nuotit ja nousivat lavalle yhdessä. Solistiurassakin oli siis pitkään rinnalla kulkeva muusikko. Veyron-Lacroix soitti myöhemmin pianoa Poulencin sonaatin Yhdysvaltain-kantaesityksessä. Yhteistyö jatkui myös uuden musiikin ulkomaisissa esityksissä.

Ranskalainen sonaatti amerikkalaisella tuella

Poulencin huilu- ja pianosonaatin tilasi Yhdysvaltain kongressin kirjasto Coolidge-säätiön tuella. Omaelämäkerrassaan Rampal muisteli Poulencin puhelua. Tämä ilmoitti kirjoittavansa toivotun sonaatin ja rahoituksen tulevan Yhdysvalloista. Rampal halusi uuden sonaatin, Poulenc kirjoitti sen. Ranskalaisen säveltäjän ja muusikon valmistelemaan teokseen tuli siis amerikkalaisen laitoksen tilaus ja tuki. Valmistuttua sen esittivät ensin Rampal ja Poulenc itse.

Maailmankantaesitys oli Strasbourgissa 18. kesäkuuta 1957. Rampal soitti huilua ja Poulenc pianoa. Yleisön innostuttua he toistivat toisen osan. Seuraavana vuonna Rampal ja Veyron-Lacroix soittivat Yhdysvaltain ensiesityksen kongressin kirjastossa. Hän esiintyi siis toisen pianistin kanssa tilaajan kotimaassa. Säveltäjä oli soittanut pianoa ensin, pitkäaikainen kollega otti tehtävän myöhemmin.

Vuoden 1958 Yhdysvaltain-esityksessä Rampal soitti Louis Lot'n vuonna 1880 rakentamaa hopeahuilua. Se kuului kirjaston Dayton C. Miller -kokoelmaan. Uutta sonaattia esiteltäessä käytettiin siis edellisen vuosisadan soitinta. Rampal soitti kirjaston omaa instrumenttia sen konsertissa ja esitteli tilatun teoksen Veyron-Lacroix'n kanssa. Teoksen tilannut laitos tarjosi esityspaikan ja säilytti myös soittimen.

Mozart harpun kanssa ja televisioilta

Rampal ja Lily Laskine esittivät Mozartin huilu- ja harppukonserton K.299 Paillardin kamariorkesterin ja Jean-François Paillardin kanssa. Sekä huilu että harppu ovat solisteja, ja muusikot soittavat omat soolo-osuutensa orkesterin kanssa. Heidän Andantinonsa on myös 100 Best Relaxing Classics -kokoelmassa, ja Mahinan lounas- ja illallislistoilla on sen raita. Siinä Mozartia soittavat yhdessä Rampalin huilu ja Laskinen harppu.

Lyon & Healyn vuosien 1891 ja 1895 välillä rakentama pedaaliharppu.
Lyon & Healyn vuosien 1891 ja 1895 välillä rakentama pedaaliharppu.

He soittivat Mozartia yhdessä myös televisiossa. Antenne 2:n Le Grand Échiquier -ohjelmassa 26. kesäkuuta 1975 he esittivät konserton toisen osan. Léo Ferré -laulajan ympärille rakennetussa lähetyksessä oli myös Claude Bollingin jazzia, ooppera-aarioita ja Faurén kuoromusiikkia. Tekijät kokosivat eri genrejen esitykset samaan ohjelmaan. Rampalin ja Laskinen Mozart oli yksi illan osista. Yhdessä levyttäneet esiintyivät siis samoilla solistisoittimilla myös televisiossa.

Claude Bolling muisteli Rampalin kanssa tehdyn Suite for Flute and Jazz Piano Trion alkua. Hänen mukaansa Rampal halusi soittaa jazzmuusikoiden kanssa mutta pyysi teosta, jossa huilu säilyttäisi klassisen luonteen ja piano käyttäisi jazzin kieltä. Bolling sävelsi toiveen mukaan ja lisäsi kontrabasson ja rummut. Huilusolisti teki siis pianistille konkreettisen ehdotuksen musiikin luonteesta. Neljä soitinta osallistuivat samaan teokseen eri soittotapoihin liittyvissä rooleissa.

Japanilaisia melodioita huilulle ja harpulle

Säveltäjä Akio Yashiro sovitti Rampalin ja Laskinen japanilaismelodioiden levyn. Siinä ovat muun muassa Haru no Umi, Akatombo, Chūgokun kehtolaulu, Nanbun karjanajajan laulu ja Sakura Sakura. Ranskalaiset soittajat käyttivät Yashiron huilulle ja harpulle laatimia nuotteja. Sovittaja osallistui musiikin valinnalla ja soittimiin mukauttamisella. Hänen nimensä on solistien rinnalla, ja eri alkuperien japanilaiset kappaleet ovat samalla levyllä.

1600-luvun alussa tehdyn japanilaisen koton koristeellinen osa.
1600-luvun alussa tehdyn japanilaisen koton koristeellinen osa.

Haru no Umin sävelsi Michio Miyagi kotolle ja shakuhachille. Koto on kielisoitin, shakuhachi puhallin. Sovituksessa niiden musiikki siirrettiin harpulle ja huilulle. Kappale oli alkuperäisellä levyllä, poistui myöhemmästä versiosta ja palasi uudelleen julkaistulle LP:lle. Samannimisillä albumiversioilla voi siis olla eri sisältö. Koton ja shakuhachin esityksestä huilun ja harpun versioon muuttuivat sekä kokoonpano että levyjulkaisun paikka.

1700-luvun japanilainen bambushakuhachi, pystysuunnassa puhallettava soitin.
1700-luvun japanilainen bambushakuhachi, pystysuunnassa puhallettava soitin.

Viulisti Renée Chemet esitti Haru no Umin myös Japanin-vierailullaan vuonna 1932. Hän siirsi shakuhachin osuuden viululle ja soitti Miyagin koton rinnalla. Esitys mainitaan myös Yasunari Kawabatan Keshō to Kuchibuessa. Vuoden 1930 tallenne Miyagin kotonsoitosta on myös säilynyt. Ennen Rampalin ja Laskinen sovitusta musiikki oli siis jo esitetty toisella länsimaisella soittimella. Säveltäjä itse osallistui viulistin kanssa alkuperäisestä poikkeavaan kokoonpanoon.

Muusikko etsi nuotteja ja pyysi uusia teoksia

Isänsä kanssa duettoja oppinut Rampal soitti myöhemmin sonaatteja kosketinsoittajien kanssa ja levytti konserttoja harpistin rinnalla. Poulencin sonaatti syntyi amerikkalaisesta tilauksesta, Bollingille tehty ehdotus johti jazzpianotrion yhteissoittoon. Japanilaismelodioiden levyllä Yashiro sovitti ja Laskine soitti harppua. Kirjastonuoteilla ohjelmistoaan laajentanut muusikko jatkoi myös uusien sävellysten ja sovitusten pyytämistä kollegoilta. Levyihin ja kantaesityksiin jäivät hänen kanssaan työskennelleiden säveltäjien, sovittajien ja soittajien nimet.

Musiikkia Mahinassa

Mahinassa kuultavan Mozartin huilu- ja harppukonserton esittävät Rampal ja Lily Laskine. Soitinten jakaessa melodian vuoroja voitte muistaa myös Rampalin ohjelmiston laajentuneen eri kollegoiden yhteissoitossa.